TEE ITSE TYÖKIRJA
Mitä sanoisit, jos voisit saada satoja tai jopa tuhansia euroja lisämyyntiä kuukausittain omakustannetyökirjan avuin? Voisit tuoda omaa osaamista ja arvokasta asiantuntijuutta yhä useamman saataville, jonka myötä myös muiden palveluisi myynti lisääntyisi? Sähköpostilistasi kasvaisi säännöllisesti unelma-asiakkailla, eikä markkinointisi olisi pelkästään sosiaalisen median varassa? Puhelimeesi ilmestyisi ilmoituksia uusista ostoista, vaikka olisit itse parhaillaan viettämässä vapaa-aikaa, matkustelemassa, lomalla tai tekemässä asioita, joista nautit?
Avain tähän on oma työkirja, jota voit myydä joko digitaalisessa muodossa tai painattaa fyysiseksi työkirjaksi. Työkirjaa voi hyödyntää sekä uusien asiakkaiden tavoittamiseen ja brändin rakentamiseen, lisämyynnin, asiakassuhteen ja asiakaskokemuksen vahvistamiseen nykyasiakkaiden kanssa tai vaikkapa koulutusmielessä omalle alallesi kollegojen käyttöön, tai yhteistyökumppaneiden kanssa. Kuulostaa hyvältä, eikö?
“Miten voisin aloittaa työkirjan tekemisen saatat miettiä. Tästä pääset lataamaan ilmaisen oppaan, jonka avuin pääset eteenpäin.
Tiedän, että työkirjan tekeminen voi herättää muitakin kysymyksiä, kuten…
👀 “Osaanko minä tehdä itse työkirjan?”
👀 “Mistä tiedän, mitä sinne kannattaa laittaa?”
👀 “Meneeköhän sen tekemiseen kauan?”
👀 “Onko toteutus teknisesti vaikeaa?”
👀 “Kuinka siitä tulee visuaalinen ja oman brändin mukainen?”
👀 “Löytyykö tähän mistään suomenkielisiä ohjeita?”
Olet ehkä jopa selaillut Canvaa ja erilaisia pohjia, mutta et ole löytänyt sinulle sopivaa, tai odotat sysäystä siihen, että saisit työkirjan tehtyä. Juuri tästä syystä olen rakentanut sinulle valmiin “Tee itse¨työkirjapaketin jonka avulla muutat ideat vihdoinkin konkreettiseksi työkirjaksi ja alat saada passiivista tuloa sen avulla. 💰
Asiakkailta kuultua työkirjapohjista…
Tee itse työkirjapaketti sisältää työkirjapohjat ja oppaan…
✅ Muokattavan työkirjapohjan Canvassa, joka sisältää 115 erilaista sivua, joista voit valita itsellesi ja omalle brändillesi sopivimmat. Erilaisia vaihtoehtoja kuten kansisivut, sisällysluettelosivut, alkusanat/tervehdyssivut, osiosivut, tehtäväpohjia, ajatuskartta, tarkistuslistasivuja, mockup-kuvasivuja, tarjous/kampanjasivuja, muistiinpanoja ja kiitossivuja. Kaikki otsikot ja tekstit ovat suomenkielisiä vaihda vain tilalle omasi! Työkirjapohjaan on myös helppoa vaihtaa yrityksesi värit, fontit ja kuvat.
✅ Ohjeet siihen, miten lataat ja käytät pohjia Canvassa.
✅ Bonus: Mockup-markkinointipohjat. Rakenna työkirjallesi markkinointikuvat!
✅Näin teet itse työkirja digiopas sisältää kaiken mitä sinun täytyy tietää oman työkirjan tekemisestä.
✅Opas ohjaa sinut vaihe vaiheelta ideoinnista valmiiseen tuotteeseen ja sen myymiseen. Saat selkeät ohjeet ja käytännön vinkit, joiden avulla voit suunnitella ja toteuttaa oman työkirjan ilman teknistä säätöä tai epävarmuutta.
Työkirjan tekeminen on nopeampaa ja helpompaa kuin uskotkaan. Paketin ostamalla saat linkin pdf oppaaseen (60 sivua) ja tiedoston, jonka avuin lataat itsellesi työkirjapohjat Canvaan. Voit aloittaa työkirjan tekemisen vaikka jo tänään!
Paketin hinta 87,80 € (opas ja pohjat ikuisesti käytössäsi. Voit tehdä pohjien avuin niin monta opasta ja työkirjaa kun haluat.)
Tuntuuko idean keksiminen vaikealta? Latasitko pohjat ja oppaan jo, mutta toivoisit tukea työkirjan tekemiseen, jotta teet työkirjan mahdollisimman pian valmiiksi ja aloitat myynnin?
Tee työkirja valmiiksi 30 päivässä on tällöin sinulle. Tämän Whatsapp tuen avuin varmistat, että teet työkirjan valmiiksi ja aloitat sen myynnin 30 päivässä.
Saat jokaiselle viikolle tarkan suunnitelman jota seuraamalla työkirjasi on myynnissä jo 30 päivässä, saat apua jumitilanteissa ja voit kysyä mitä tahansa joka päivä minulta.
Tee itse työkirja 30 päivässä 1:1 WhatsApp tuki 99 € + alv, 25,5%
Asiakkailta kuultua Whatsapp tuesta…
Asiakkailta kuultua työkirjan toteutus ja viimeistelyavusta…
Ninasta oli paljon apua, kun omat kädet oli täynnä töitä, ilman Ninan työpanosta moni asia olisi sujunut tahmeammin ja hitaammin (eikä varmaan vieläkään olisi valmista). Nina auttoi ilmaisen oppaan ja sen visuaalisen ilmeen suunnittelussa ja teki oppaan valmiiksi Canvalla. Tämä säästi itseltä paljon aikaa ja vaivaa, ja näin kiireisenä yrittäjänä tämä vapautti itseltä paljon työtunteja muuhun, puhumattakaan henkisen kuorman helpotuksesta, kun tiesi, että opas oli osaavissa ja huolellisissa käsissä. Kiitos vielä loistavasta duunista
Nana Fit (työkirjan toteutus yhdessä+viimeistelyapu)
Nina auttoi luomaan ilmaisen e-oppaan ja saamaan sähköpostilistan käyttöön ja en vois olla kiitollisempi hänen avustaan! Hän vastasi kysymyksiin nopeasti (jopa iltamyöhään), korjasi ja antoi selkeitä vinkkejä, jotta oppaasta tuli juuri sellainen kuin toivoin. Ninan kanssa oli mukavaa ja sujuvaa toimia. Kiitos super paljon, jos tarvitset apua yrittäjyys asioissa niin suosittelen lämpimästi Ninaa!
Harmoninen kaaos (työkirjan toteutus yhdessä + viimeistelyapu)
Kun lähdin tekemään opastani, päätin helpottaa prosessia ostamalla sille valmiin pohjan. Tämä antoi selkeän rakenteen, jonka ansiosta pystyin keskittymään sisällön tuottamiseen ilman, että tarvitsi miettiä kaikkea alusta asti itse. Vaikka minulla todennäköisesti olisi ollut riittävä tietotaito oppaan toteuttamiseen, projekti ei olisi silti edennyt yksin. Oma vahvuuteni ei ole tekstin viimeistelyssä tai visuaalisessa suunnittelussa, vaan siinä ydinosaamisessa, jota oppaan sisältö edustaa. Siksi oli huomattavasti selkeämpää ja tehokkaampaa jakaa työ kahteen eri osaamisalueeseen: itse sisällöntuotantoon ja sen viimeistelyyn ammattilaisen kanssa.
Lisäksi ulkopuolinen näkemys paransi lopputulosta myös käyttökokemuksen näkökulmasta. Kun joku toinen katsoi opasta tuorein silmin, se auttoi varmistamaan, että kokonaisuus oli selkeä ja toimiva. Tämä yhteistyö ei vain keventänyt omaa työtaakkaani, vaan myös nosti lopputuloksen tasoa ja varmisti, että opas palveli lukijoita mahdollisimman hyvin. Yksinyrittäjälle Ninan tarjoama tuki oli myös iso henkinen apu ensimmäisen työkirjan tekemisessä. Hänen kannustava, positiivinen ja ystävällinen sävynsä auttoi jaksamaan ja etenemään projektin kanssa.
Samalla sain juuri sopivasti painetta viedä asia maaliin määräajassa. Tämä teki prosessista paitsi sujuvan, myös huomattavasti mukavamman kokemuksen. Nina on ammattilainen visuaalisessa työskentelyssä. Yhteistyössä huomasi nopeasti, että hänellä on vahva kokemus siitä, miten työkirjat kannattaa tehdä. Hän on selvästi perehtynyt siihen, mikä toimii ja mikä ei, ja hyödyntää monipuolista osaamistaan työnsä jokaisessa vaiheessa. Tämä näkyi sekä lopputuloksen laadussa että prosessin sujuvuudessa.
Jenna Marie (Työkirjapohjat+työkirjan viimeistelyapu)